torstai 3. elokuuta 2017

Melo, melo, melo

Ai että kuulkaa! Oon vieläkin yhtä hymyä tiistia-illasta! Mä pääsin MELOMAAN!!


Voitin HannuHanhen tyylilläni keväällä liput sellaiseen liikuntatapahtumaan, jossa oli koko päivän valittavana erilaisia jumppia ja pumppeja. Sillon oli kiiruspäivä ja muistan´, etten halunnut olla koko päivää, mutten kehdannut jättää mahdollisuutta käyttämättä. Nappasin pikkusiskon kaveriksi ja ilmottauduttiin johonkin tanssitunnille (virhe, me ei olla tanssijoita) ja sitten juoksutekniikkatunnille sekä melontaopetukseen. Jälkimmäisen järjesti Rauman Seudun Melojat ry.


Tuo melontajuttu kattoi ensin pienen luennon kajakeilla varusteista, sitten hypättiin kajakkeihin ja hetken aikaa meloiltiin omaan tahtiin Pitkäjärvellä Ooperin rannasta. Silloin oli ihan tyyni ilma! Kauaa en kajakissa ehtinyt olla kun piti jo lähteä, mutta kuulin, että Melojilla olisi vapaita melontailtoja koko kesän läpi. Pistin korvantaakse ja lupasin heinäkuussa tulla, heinäkuu meni kyllä töissä niin pitkälle, että elokuun eka päivä sallitaan nyt vielä.


Tiistaina vielä vaihdeltiin pikkusiskon kanssa viestejä "tuuleeko liikaa, mennäänks nyt sittenkään?".. Onneksi lähdettiin. Lähtö melontaan tapahtui Otanlahden uimarannan rantamökistä, jossa yhdistys pitää majaansa. Viidellä eurolla saatiin kajakki ja varusteet lainaan, sitten vaan merelle. Kajakkini oli kyllä niin kiikkerä verrattuna niihin millä koulussa meloin, että vähän hirvitti. Pyörittiin sitten parikymmentä minuuttia uimarannalla ja kaihoisasti katseltiin Poroholman veneitä. Ei antanut pokka periksi lähteä sotkemaan sinne. Palattiin rannan tuntumaan mistä lähdettiinkin, kun mietin miksi muutamat heput istuu vaan kajakeissaan siinä. Ei me tiedetty että oltiin lähdössä porukalla melomaan, mutta niin me sitten tehtiin! Kolmetoista melojaa, osa kokeneempia, osa ei. Lähdettiin porukalla sitten melomaan ohjaajan johdolla kohti satamaa. Olin jo siinä kohtaa ihan fiiliksissä =D


Lenkki kesti kaikkinensa 2 tuntia 40 minuuttia, ja matkaa kertyi kymmentä metriä vajaa 7 km. Vauhti ei päätä huimannut, mutta se oli ihan hyvä, niin sai tutustua rauhassa tuohon omaan kajakkiin.  Käytiin kääntymässä satama-altaalla, ihmettelemässä rahteja. Luultiin että lenkki loppuisi tuhoon käyntiin, mutta seikkailtiinkin kaislikkojen välistä pikkusaarten ympäri takaisin rantaan. Niin kivaa kyllä oli, ja viidellä eurolla tälläinen elämys! Mä aion käydä vielä noissa elokuun lopuissa illoissa melomassa, mutta harmikseni sisko muuttaa Turkuun lääketieteen opiskelujen takia, joten melontakaveri uupuu. Toivottavasti joku kaveri osaisi sen verran, että voisi lähteä matkaan mukaan :) Tasovaatimuksia ei ainakaan meiltä sinällään kysytty tai tarkasteltu, meidän puheet riitti. Tosin, taisi ohjaajalle tulla vähän epätoivoinen olo kun meikäläinen meloi vahingossa mela väärinpäin, kokeilin kyllä kääntää ensiksi sitä oikein päin mutta mela oli niin hassun tuntuinen verrattuna siihen mihin olin tottunut että käänsin sen väärinpäin, kunnes sitten huomautettiin asiasta :D hups.

Kuvia ei ole, ja se harmittaa niin paljon! Mulla oli kyllä puhelimen pussi mukana, mutta jätin sen ja puhelimen kuitenkin autoon. Täytyy ensi kerralla muistaa napata jokin taltiointiväline matkaan.

PS. Oli muuten tosi luottavainen olo, varsinkin kun tultiin takaisin päin.. Kun alkuun katseltiin kajakkeja varastossa, ohjaaja kertoi paikanneensa jonkun kajakin viime kerran jälkeen. Sanoin heti että noh, se voidaan jättää varastoon kun ei ollut testattu pitikö se jo vettä. Siellä sitten taukoa pitäessä eräs ryhmäläinen kysyi että onkos kengät pysyneet kuivana. Ihmettelin vähän ja kysyin onko joku riski olemassa että ei pitäsi? Kuivalta kajakki tuntui, mitä nyt kengät oli märät kun tulin vedestä kajakkiin. Kuulemma se kajakki millä olin oli sittenkin se juuri paikattu :D Hyvin piti vettä!


Kuva melontakokeilusta toukokuulta

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Failure doesn't mean the game is over it means try again with experience

Otsikko on toiminut voimanani viime aikoina. Vastoinkäymisiä on koettu, mutta aina niistä on myös noustu.

Koirien kanssa harrastaminen on jäänyt hyvin vähälle viime aikoina. Oikeastaan emme ole harrastaneet mitään. Röllin kanssa ehdin käymään tokon alokasluokan ryhmässä ennen kesätöiden alkua, mutta kun kesäkuusta kolme viikkoa tein 12-14h työpäiviä kesäleireillä, oli fiksumpaa jättää koiraharrastustressi tauolle. Nyt kun leirit olisi ohi, on treenitkin ohitse. Edes omatimitreeneihin ei ehditty koko kevään aikana.

Olen tällä hetkellä töissä nuoriso-ohjaajana kaupungilla, samaa hommaa siis kuin edellisenä kesänä. Pidän työstä, mutta kuten jo aiemmin todettua, ei tämä liene "kuin välipysäkki" matkalla kohti omia unelmia. Työkaveritkin, siis sellaisetkin joiden kanssa en aiemmin ole tehnyt töitä, ovat huomanneet miten paikallaan seisova työ ei oo mun juttu. Olen käynyt muutamissa edes vähän enemmän oman jutun haastatteluissa, mutta kaikissa on kehoitettu olemaan uudelleen yhteydessä kun aukeaa uusia paikkoja ja mulla olisi koulusta ne paperit.. Ne kuuluisat paperit, joiden rustaaminen tuntuu aivan liian työläältä, stressaavalta ja pakolta. Eniten harmittaa, että työstäni olisi ihan oikeasti arvoa tilaajalle, mutta tällä hetkellä tuntuu että teen sen vaan koska on pakko. Mulla on niin paljon suunnitelmia mitä haluan nähdä ja kokea, kunhan olisi aikaa. Tämä on ikuinen oravanpyörä, ja siksi se oppari on PAKKO saada syyskuuksi valmiiksi. On vaan PAKKO saada hengähtää, päästä pois arjesta vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässä, nauttia työnteosta (onko se mahdollista?), elämästä yleensäkin ja pohtia mikä on se mun juttu. Se liittyy luontoon ja ohjaamiseen, mutta miten, sitä en vielä itsekään tiedä.


Tällä hetkellä valvon nuorten unta leirillä. Oppariin sain muutaman sivun tekstiä ehkä helpoiten kuin ikinä ennen. Vielä on kolme tuntia töitä jäljellä, joten pieni tauko ja taas jatkuu.
 Viimeiset kuukaudet ovat olleet melko raskaita. Koiralaumastakin on yksi nyt poissa. Arttu nukkui ikiuneen 25.4.2017, pääsiäisen aikoihin.
 Kuulin illalla, että Arttu ei ole kunnossa. Epäilimme kaikki sillä olevan suolistotukos, sillä se oli syönyt lampaanluita ja sen oireet täsmäsi Nellan suolistotukokseen. Annoimme parafiiniöljyä sille ja odottelimme. Selvisikin, että Arttu oli koko päivän ollut vähän kummallinen, mökkiretki oli keskeytynyt kun Arttu oli karannut, mitä se ei ikinä tee. Koira löytyi tuskallisten hetkien jälkeen istumasta mökin lähellä olevan metsän kukkulan päältä, selvästi odottaen jo kuolemaa näin jälkeen ajateltuna. Koira oli siis oikeasti ollut kipeä koko päivän, mutta merkit siitä ilmeni vasta illalla, ja sitten kun oli liian myöhäistä yhdistää palaset toisiinsa. Olin ensi hetkistä asti yhteydessä paikallisiin eläinlääkäreihin, ja kaikki olivat oirekuvaukseni jälkeen sitä mieltä että seurataan tilannetta ja jos muuttuu akuutiksi suunnataan päivystykseen. Sovittiin, että viimeistään aamulla kahdeksalta Arttu pääsee näytille klinikalle kun ensimmäinen työntekijä on töissä. Edelleen siis korostaen, jos tilanne muuttuu niin päivystykseen. Arttu ei syönyt, mutta joi, ja oksensi heti perään vedet.. Jossain kohtaa se jo rauhottui eikä oksentanut, joten uskalsin lähteä kotiin yöksi. Sovittiin, että jos tilanne muuttuu mulle ilmoitetaan ja lähdetään kohti Turkua. Aamulla kun soitin viiden aikaan kuulumisia ennen töihin lähtöä, selvisi, että Arttu oli kuollut hetkeä ennen. Sen tilanne ei ollut yön aikana muuttunut mihinkään. Viimeiset minuutit sen hengitys oli kuitenkin muuttunut entistä syvemmäksi ja äiti oli vaan tiedostanut että lähtö on lähellä. Arttu nukahti ikiuneen äidin silityksiin ja syliin. Emme halunneet lähettää Arttua Eviraan, vaikka se olisi ollut mahdollista. Arttu siirrettiin klinikalle odottamaan tuhkausta seuraavana päivänä. Lopullinen kuolinsyy jäi siis selvittämättä, ja se voi olla käytännössä mitä vaan. Se mitä itse vahviten uskon, tai ainakin uskoin, olisi jokin kasvain. Artulla on ollut hölmöä yskää aina ajoittain nuoresta lähtien. Aina kun se käveli, sen kuuli, koska se piti sellaista pöhinää. Jotenkin ajattelen jälkeenpäin, että ääni ehkä korostui ajan myötä.. En kuitenkaan tiedä, sillä toisaalta en asunut enää kotona ja kuullut sitä aina. En itseasiassa kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ennen kuin vasta kotoa pois muuttaessa. Siihen oli jotenkin vaan tottunut. Välillä sillä oli kuivaa yskää, ikäänkuin se kakoisi jotain. Se ei kuitenkaan ilmennyt innostuessa tai riehuessa, ainoastaan levossa. Ja Arttu alkoi kuorsata muutama vuosi sitten.. Artun olemus vanheni oikeastaan heti kun se täytti 9 vuotta. Arttu oli kuollessa 10 vuotta ja 7 kuukautta. Vielä tammikuussa kävin sen kanssa aksaamassa, ja vaikka se olikin hidastunut, ei sen taidot olleet kadonneet mihinkään. ♥
 Muutama päivä Artun poisnukkumisen jälkeen ilmestyi yhteen paikalliseen faceryhmään varoitus "myrkkymakkaroista". Tarkempi stalkkerointi selvitti päivityksen tekijän olevan vanhempieni naapuri, ja epäilypaikan sijaitsevan koirien joka aamuisella lenkkireitillä. Tässä kohtaa tietysti epäilyt heräsivät ja selvitimme Eviraan lähettämistä ja muita mahdollisuuksia. Tärkeimpänä olisi ollut saada ne makkarat tutkittavaksi. Sellaisia ei kuitenkaan sitten löytynyt, ja päivityksen tekijä oli todella huono vastaamaan viesteihin. Selvisi myös, että Eviraan lähetys olisi sen verran tuskaista, että päädyimme alkuperäisessä suunnitelmassa. Arttu tuhkattiin Arttuna, ja uurna on nyt vitriinissä ♥ Eipä avaus olisi tuonut Arttu takaisin.

Kaikki on niin outoa nyt. Arttu oli vaikea koira, mutta se opetti hurjan paljon vuosien varrella. Ensimmäiset sanat kun kuulin Artun nukkuneen pois, oli kysymys äidille "muistithan sanoa sille, että se on vapaa, ettei sen tarvitse enää odottaa lupaa.." Ihan arkisetkin asiat on niin outoja. Kun ohi menee postiauto, kukaan ei hauku. Ovia voi pitää auki, sillä Ronja ei poistu rappusia tai ulkotarhaa pidemmälle edes luvalla. Minun ja siskoni poikaystävät saavat kulkea ovista miten vaan, kukaan ei näyki ja rähise. Mökillä kun mennään saunasta uimaan, ei kukaan juokse laiturille komentamaan uimareita ylös (paitsi toiset koirat oppivat tämän tavan ja tulevat laiturille kyllä mukaan). Vie aikansa ennen kuin opimme kaikki elämään ilman Arttua. Harmittaa ehkä eniten se, etten päästänyt omia koiria Artun luokse viimeisenä iltana. Nella ja Rölli oli kyllä mukana, mutta pidin ne autossa kun käytin Arttua ulkona, sisälle en halunnut niitä ottaa ettei Arttu stressaisi niistä yhtään liikaa. Uskon, että Nella ja Rölli kyllä tiesi mitä tapahtuisi, sillä kun ne kotona pääsi haistelemaan vaatteitani ne haistelivat niitä todella pitkään..

Agilitystä yritin pitää kiinni alkukesän vielä ja kävin Röllin kanssa Elina Jänesniemen yksärilläkin, mutta ei olla kertaakaan ehditty treenaamaan sen jälkeen. Palasin muutaman vuoden tauon jälkeen vanhan harrastuksen pariin, sillä sain mahdollisuuden alkaa liikuttaa melkein naapurissa majailevaa hevosta. Tämä puskaratsu on oikeasti työhevonen, ja se on siinä käytössä aivan omaa luokkaansa. Inka toimii omistajansa apuna niin metsässä, kuin myös tilauksesta tapahtumissa. Minulle se toimii oikein oivallisena puskaratsuna, jonka kanssa käydä metsissä seikkailuilla ja unohtaa arkiset asiat. Tallillakin koettiin poismeno, kun muutaman ensimmäisen viikon jälkeen Inkan kaveriheppa pääsi vihreämmille niityille jalkavamman vuoksi. Ratsastuskin on nyt jotenkin erilaista kuin ennen. Aiemmin olen ratsastanut tavoitteiden edessä, mutta nyt kun alla on oikeasti hevonen jonka koulutustaso ratsain on vahvasti puskamopoilun puolella, ei itse tarvitse stressata niin paljoa! Voi vaan mennä, eikä tarvitse ajatella onko oma istunta nyt kunnossa, kädet ja jalat oikeaan suuntaan ja kulkeeko se hevonen nyt tarpeeksi aktiivisesti takaa..... ☺

Remontitkin etenee torpalla hyvin. Tapetit on vaihdettu, pihaakin on siivottu.. Torstaina on valutalkoot ja alakerta saa uuden lattiapinnan sekä lämmityskaapelin rikkoutuneen tilalle. Meidän taloprojektia voi seurata facebookissa Huhtalan Mäki -sivulla.

Jotain retkeilyyn liittyvääkin piti mainita.... Ainiin! Käytiin Supermessuilla keväällä. Nuo messut oli kyllä kivan pienet, aihealueet just sopivia meille! Ehkä mainittavimpana ostettiin (taas) uusi teltta ja myytiin vanha pois samaan hintaan kuin vuosi sitten ostettiin :D Uusi teltta on nyt sama kuin vanha, mutta kolmelle ja absidilla. Taisi tuo uusi teltta olla Vaude Arco 3P jos en nyt väärin muista. Vielä se on testaamatta, mutta messuilla se oli ihan ok kun siellä kävin sisällä kuikuilemassa. Ei siinä vieläkään istuta sisällä ja vaihdeta vaatteita, mutta on se nyt tilavampi kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle kuin vanha. Vieläkin toivoisin että koirat nukkuisi absidissa, mutta noiden kermapeppujen kanssa se on turhan ruusuista kuvitella.. Ne nukkuu aina vieressä :D Lokakuussa jos ehtisi lähteä pohjoiseen viikoksi, se olisi tavoite..

Jotain olennaista jäi varmaan vieläkin sanomatta..? No ainakin se, että meidän perhe on kasvanut yhdellä sekopäällä... Nimittäin meillä on kissa, hyvin omalaatuinen sellainen! Hermanni. Hän on hyvin saalistava, vahvasti sylissäviihtyvä ja vetelä kuin mikä. Hän on erinomainen seikkailijan alku. Varsinkin sosiaalisuutta on jo hyödynnetty yhdellä leirivierailulla, kun Hermanni pääsi töihin mukaan. :)

Nyt ei jaksa edes kuvia kaivella. Blogi taitaa jatkaa hiljaiseloa nyt sinne valmistumiseen saakka, palataan sen jälkeen. :)