sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Oma tupa, oma lupa.

Hei lukijat, toivottavasti ette ole vielä unohtaneet meitä..

Jos viime päivityksessä totesin kaiken olevan hyrskynmyrskyn niin ei ne asiat vieläkään ole järin paljoa rauhoittuneet, hups.

30.3.2017 oli päivä joka on varmasti ikuisesti mielessä. Omistan tätänykyä unelmien kodin, siis ihan oikeasti oman talon! Se klassinen, oma tupa ja perunamaa, tosin ei punainen tupa vaan keltainen. 
 Talomme on -54 rakennettu kolmekerroksinen omakotitalo rielun 5000 neliön tontilla taajaman ulkopuolella. Vuosi sitten hehkutin kuinka ihanaa on asua lenkkimetsien vieressä, enkä olisi uskonut vuosi sitten asuvani vieläkin lähempänä noita polkuja. Lenkkipolut siis säilyivät, ja nyt niille pääsee omasta pihasta ilman hihnoja kulkemaan kilometri tolkulla. Kuitenkin vuokrarivitalomme sijaitsi ihan keskellä asuinaluetta ja jaktuvaa liikennettä, täällä sitä härdelliä ei ole ympärillä. 12-tie on aika lähellä, mutta tie on sen verran hiljaisempi että ainoastaan päiväsaikaan kuuluu tien ääniä ja silloinkin vain taustahuminana. Pihalla riittää askartelua puutarhatöiden parissa juuri niin paljon kuin haluaa tehdä. Koirat saavat juoksuhepuleita kerta toisensa perään, myös maailman laiskimpana tunnettu Nella... Kirsikkana kakunpäällä lienee uima-allas ulkona, samoin metsälampi.. Ja onhan meillä tuo oma KoiraPajakin, 100 neliön (lämmitettävä) autotalli.. :) 

Tässä viime aikoina on koiraharrastus kokenut vähän muutoksia. Olen rajannut elämästäni pois ihmisiä, joiden läsnäolo ei tuonit iloa vaan enemmän huolta ja stressiä. Talvella huomasin ettei koiraharrastus enää tuottanut sellaista iloa kuin joskus aikojen alussa se toi. Huomasin harrastuksessani ajattelevan liikaa mitä muut ajattelee, mihin kompastuin kerta toisensa perään. Nyt muutama kuukausi muuttuneen ajattelun kanssa elänneenä olen kokenut muutokset erittäin positiivisina. En enää ota stressiä jos en jaksa, viitsi tai ehdi harrastaa temppuja koirien kanssa. Tärkeintä on, että ne saavat päivittäiset lenkit, rapsutukset sekä ruokansa. Kesäksi jätin agilityryhmän valitsematta ja ilmoittauduin vain omatoimitreenaajaksi. Sen sijaan ilmoittauduin Röllin kanssa tokon alokasluokan valmennusryhmään ja molempien kanssa omatoimiporukkaan harrastajiksi. :)

Instaseuraajat ovat saattaneet huomata "ylimääräisen" ruskean kelpien joukon jatkona.. Kelpie on saattanut vaikuttaa myös tutulle, mikäli Riski-kelpien blogia on tullut luettua. Riski tuli meille hoitoon muutamaksi viikoksi nyt kun on tilaa, eikä vieraan olemassaolo ole tuntunut häiritsevän Nellaa tai Rölliä millään tavalla. Ihan kuin Riski olisi aina kuulunut kalustoon, nytkin nuo kaikki nukkuvat sohvalla vieretysten.

Opinnäytetyöni ei valmistukaan toukokuuksi vaikka niin aluksi uumoilin. Haluan tehdä sen laadukkaasti, minkä vuoksi hankin materiaaleja vielä kesän aikana ja valmistun syyskuussa. Päätös oli hyvä, sillä on ollut vapauttavaa remontoida asuntoa toivotunlaiseksi ja tehdä töitä niin paljon kuin vaan ehtii. 
Agilityn osalta olemme käyneet muutamissa irtovuoroissa treenaamassa Röllin kanssa. Nellakin on päässyt paimentamaan kertaalleen ja homma tuntui saavan uutta puhtia uuden kouluttajan avulla. :) 

lauantai 25. helmikuuta 2017

Me ollaan vielä olemassa..

Niin vauhdilla menee aika, ettei aina edes pysy matkassa. Pikaiset kuulumiset siis tännekin 😃

Aloitin viimeisen työharjoittelun, syventävä harjoittelu järjestössä, tammikuun alkupuolella. Harkkapaikkanani oli Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, eli Liiku. Pääkallopaikkana Porin toimisto. Päivät kului siis pitkälti autossa istuen ja töitä tehden. Työharjoittelun oheessa paiskin töitä minkä ehdin muutamassa eri ravintolassa, kirjoitettiin kauppakirjaa uudesta asunnosta ja yritettiin jäsentää tulevaa... Harkkatehtävien puolesta pääsin ohjaustehtäviin myös jonkin verran, mikä oli kivaa vaihtelua puurtamiselle.

Nyt olisi työharjoittelu paketissa, enää siitä raportti, yksi roikkuva projektit ja sitten the opinnäytetyö. Toukokuussa paperit kouraan! Harjoittelu loppui perjantaina, virallisemmin kylläkin tiistaina. Aloitin viime viikolla myös työt vanhassa tutussa ravintolassa, ja saan viettää siellä aikaa ainakin vuoden loppuun ellen kyllästy aiemmin. Elämä siis hymyilee, vaikka kiirettä tässä pitääkin. Opinnäytetyö kun täytyy saattaa maaliin töiden oheessa. Motivaattori sille on sentään se, että oppari käsittelee koiraharrastusta sekä nuorisotyötä.

Samalla kun vauhti elämässä on aika lain maksimeilla, tuli tehtyä myös päätös josta aiemmin olen täälläkin hieman sivunnut. Peruutin pentuvaraukseni malinoisista, josta olen odottanut pentua kuin kuuta nousevaa jo useamman vuoden ajan. Narttu on astutettu ja yhdistelmä olisi erinomaisen hyvä, mutta mä en nyt vaan uskalla tähän kaikkeen sotkuun ottaa pentua, sillä pelkään sen jäävän liian vähälle. Pennut olisivat luovutuksessa kesäkuun alussa, eli juuri silloin kun oppari on palautettu ja valmistumista juhlittu. Kuitenkin uusi koti ja uudenlaisen elämän opettelu vie niin paljon aikaa, että on parempi katsoa kuin katua.. Onneksi saan olla pentueen elämässä mukana vaikken omaa pentua siitä otakkaan. Aika näyttää pystynkö pentulaatikolla viettämään aikaa, vai tuleeko katumus päällensä.. Huomaattehan vahvan oletukseni siitä, että narttu olisi tiine... Sehän ei siis ole vielä varmaa..

Nojoo, se siitä. Mitä kuuluu koirille?
 Nella on käynyt kaverikoirakeikoilla aina kun vaan sellainen on osunut eteen. Helmikuun alussa Nella sai vihdoin virallisen huivinsa noin 9 kk ankaran harjoittelun ja keikkailun jälkeen.

Kaverikoiraksi ei ihan yhtäkkiä hetken mielijohteesta päästä. Ensin täytyy käydä haastattelussa, jossa kerrot koirastasi kaiken. Sitten käytiin testissä, jossa kuljettiin kaupungilla, nähtiin vieraita koiria jne. Jos koira läpäisi testin, pääsit katsomaan keikkaa ilman koiraa. Tämän jälkeen vasta koiran kanssa, ja silloinkin kolme kertaa siten että mukanasi on tutor, eli kokeneempi ohjaaja ilman omaa koiraansa. Vasta kun tutoroinnit on suoritettu, pääsee harjoittelijaksi. Harjoittelijana koirakko suorittaa kuusi keikkaa ilman huivia, ja kun nämä kuusi ovat täynnä on koirakko oikeutettu viralliseen huiviin.

Nella pääsi kaikista läpi kertalaakista ja kirkkaasti. Keikkailut ovat maittaneet, ja niitä jatketaan. Aiemmista ajatuksistani poiketen myös Röllistä taitaa tulla kaverikoira. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, sillä koiran täytyy olla kaksi vuotias ennen kuin se pääsee mukaan toimintaan.

Työharjoittelun alettua on treeniaika jäänyt luonnollisesti vähemmälle. Tällä hetkellä treenataan vaan noin kerta viikossa, ja sekin hallilla agilityä. Kotona ei ehdi, ja toisaalta en anna itselleni lupaa edes treenata, sillä oppari vaatii täydellisen Zenin onnistuakseen :D Meillä ei kuitenkaan ole kiire. Keppejä on aloiteltu ja ne sujuu. Nyt rakennellaan kadotettua motivaatiota ja vauhtia radalle.

Meidän elämää kannattaa seurata Instagramista tällä hetkellä noora_eveliina , sillä kovinkaan paljoa en ehdi tänne kirjoitella tämän kaiken härdellin keskellä :)